En ole kirjoittanu päiväkirjaa vuosiin. Nuorempana (noin kymmenisen vuotta sitten) useampaan otteeseen yritin, mutta jostain syystä se aina lopahti koulukiireiden tms takia. Tekosyitä kai, mutta nyt kuitenkin taas kerran uusi yritys.

Koulun alkuun on nyt siis tasan kaksi viikkoa. Jo melkein jännittää kuin ekaluokkalaista vai pitäisikö ennemminkin sanoa, että odotan sitä todella. Motivaatio on huipussaan ja toivon, että se riittäisi mahdollisimman pitkälle. Edessä on jakso täynnä matikkaa ja fysiikkaa, joten kaltaiseltani kärsimättömyyspesäkkeeltä voimia todella tarvitaan. Toivon, etten lannistuisi heti.

Tänään olen ollut taas kerran liian laiskalla tuulella. Ystäväni Anne Porista oli käymässä viikonloppuna ja siivous jäi toissijaiseksi, joka koiraperheessä näkyy välittömästi. Kun oikein luvan kanssa sai lomailla koko kesän, sitä huomaa, että on laiskistunut. Pienimmätkin arkiaskareet tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, mutta onneksi välttämättömimmät olen saanut hoidettua.
Asunnossamme tallustelee lisäksi koiranpentu, joka työllistää todella paljon. Niin kuin aiempienkin pentujen kanssa, tässä pätee sama taktiikka: mitä enemmän juoksutat ulkona, sitä nopeammin se oppii sisäsiistiksi. Kakara on ollut nyt meillä viikon ja melko hyvin tuo alkaa sujua. Aamuisin lattioilta löytyy korkeintaan yksi pissa ja päivän selviää ilman moppia, kun ravaa pihalla noin parin tunnin välein.

Illalla minulla on tiedossa bänditreenit, jossa harjoittelemme muutamaa uutta kappaletta. Tuossa bändissä roolini on laulaja, joten hiomista vaaditaan, että oikeat linjat löytyvät. Palkitseva harrastushan tuo on, joten työtä kannattaa tehdä. Musiikki on hieno asia.